Onnistunut yritystapahtuma on kokonaiselämys

Asiakastarina - Saint-Gobain Finland


​​​​​​​

”Yritystapahtuma Kytäjällä on meille jo perinne. Haluamme kerran kesässä tarjota asiakkaille laadukkaan golfelämyksen”, painottaa Saint-Gobain Finlandin markkinoinnissa työskentelevä Kirsi Hirvonen.

Saint-Gobain järjesti aikaisemmin kaksi golftapahtumaa, yhden alkukesästä ja toisen loppukaudesta. Kutsut tapahtumiin lähetettiin asiakasprofiilin mukaan. Kaudelle 2019 yritys halusi uudistaa golftapahtumiaan, jolloin ideoinnin tuloksena syntyi ainutlaatuinen, kahden kentän yhteislähtökilpailu.

Samaan aikaan Kytäjän molemmilla kentillä pelattu kilpailu osoittautui suureksi menestykseksi.

”Tapahtuman jälkeen on tullut paljon kiitosta. Kytäjä kiinnostaa asiakkaitamme kenttänä ja se on tapahtumapaikkana houkutteleva.”



​​​​​​​


​​​​​​​


Onnistunut yritystapahtuma on kokonaiselämys

Hirvonen myöntää, että kahden kentän ja 160 pelaajan yhteislähtö mietitytti etukäteen. Tapahtumapäivänä kaikki sujui kuitenkin mallikkaasti ja pelinopeuskin pysyi hyvänä. Oman henkilökunnan lisäksi Saint-Gobain luotti järjestelyissä Kytäjän henkilökunnan ammattitaitoon.

Hirvonen nostaa pelin ulkopuoliset asiat ja pienet yksityiskohdat hyvin tärkeiksi tunnelman osalta. Pelipäivän aikana kaiken pitää toimia ilmoittautumisesta päivän päättävään ruokailuun ja palkintojen jakoon. Kyseessä on kokonaiselämys, joten on tärkeää, että palvelu ja tarjoilu toimii. Keskeistä on, että Kytäjän klubitalo pystyy vastaanottamaan suuretkin ryhmät niin, että tila ei lopu kesken.

Maamme parhaiksi monessa kansainvälisissäkin rankingeissa arvostetut Kytäjän kentät kiinnostavat ja houkuttelevat pelaajia. Alkukaudesta 2020 Kytäjän South East -kentän viheriöt uudistetaan Espanjasta tuotavalla siirtonurmella. Kenttäuudistus lisää takuuvarmasti kiinnostusta Kytäjää kohtaan.

“Asiakkaat matkaavat meidän yritystapahtumaan Kytäjälle aina Pohjois- ja Itä-Suomesta asti.”


​​​​​​​


​​​​​​​

Saint-Gobain tapahtuma Kytäjällä onkin monelle kiireiselle rakennusalan ammattilaiselle juuri se tapahtuma, johon halutaan osallistua.

Kytäjän ja Saint-Gobainin yhteistyö alkoi jo golfkeskuksen alkuaikoina yli kymmenen vuotta sitten. Isoverin tuotantolaitos sijaitsee Hyvinkäällä ja organisaatiosta löytyi jo silloin innokkaita golfareita.

Syksyn kilpailu on aina pelattu samana päivänä, syyskuun ensimmäisenä torstaina.

”Rakentaminen on avainsana, joka yhdistää meidän hyvin laajaa asiakaskenttää. Kun heitä yhdistää myös golf, on kilpailulla tärkeä paikka kalenterissa.”

Golf luo positiivista energiaa, kun rakennusalan ammattilaiset kohtaavat loppukesän odotetussa tapahtumassa. Innokkaana golfarina Hirvonen itsekin suuntaa mielellään Kytäjälle. Kartanon mailla mieli lepää työpäivän jälkeen.

”Kytäjälle on aina kiva mennä niin perheen, ystävien kuin asiakkaiden kanssa.”


Kirsi Hirvonen toimii markkinointiviestintäpäällikkönä Ecophon Finlandissa. Saint-Gobain konserniin kuuluva yritys kehittää, valmistaa ja markkinoi akustisia katto- ja seinäjärjestelmiä, joiden avulla edistetään hyvän työympäristön luomista.

Maailmanlaajuisesti Saint-Gobainin palveluksessa on noin 180 000 ihmistä, joista Suomessa työskentelee 600. Saint-Gobainin juuret yltävät yli 350 vuoden taakse Ranskaan, mutta edelleen se tunnetaan parhaiten Suomessa laadukkaista rakennusalan brändeistään. Kytäjän tapahtumassa mukana konsernin brändeistä olivat Ecophonin lisäksi Gyproc, Isover ja Weber.
​​​​​​​


​​​​​​​


​​​​​​​


​​​​​​​Lue lisää yritystapahtumista täältä​​​​​​​